Voimat eivät tuntuneet ollenkaan olevan lähellekään entistä, muisti ei toiminut ja mieliala oli alavireinen.
Onneksi olen aina ollut kova juttelemaan läheisilleni ( ja oikeastaan kaikille jotka vain viitsivät kuunnella...) ja työnantajani oli hereillä asian suhteen. Hakeuduin työterveyshuoltoon ja siellä asiat alkoivat rullata. En nimittäin pystynyt suoriutumaan 8 tunnin työpäivistä kunnialla....
Työkykykoordinaattorin ehdotuksesta (oli toki kaikenlaisia palavereita) aloitin osasairauspäivärahan turvin työt ja tein 4 tuntia töitä/päivä. SE TUNTUI AIVAN TAIVAALLISELTA. Sain olla töissä ja jotenkin jaksoin selvitä normaaleista päivärutiineistakin. Siinä vaiheessa en kuitenkaan uskaltanut luottaa, että kaikki palautuisi enää ennalleen.
Perheessämme sattui ja tapahtui kaikenlaista ikävää myös muille perheenjäsenille ja tuntui että päällämme on todella synkkä pilvi :(.
Perheessämme sattui ja tapahtui kaikenlaista ikävää myös muille perheenjäsenille ja tuntui että päällämme on todella synkkä pilvi :(.
Sairaalajaksoja oli vähän itsekullakin ja seuraava pahenemisvaihe odotti kulman takana.
Toukokuulla 2017 jouduin taas kerran sairaalaan ja silloin olinkin 5 päivää kortisonikuurilla.
Sairaalassa kävelin todella epävarmasti, hitaasti, leveässä haara-asennossa. Fysioterapeutti kehoitti minua kokeilemaan rollaattoria. Se oli minulle kovin suuri kynnys "enhän mä ny mikää vammaanen oo ..."
Kun vain tartuin sarvista, en enää olisi niistä irti päästänyt. Huomasin, että pakko on ottaa vastaan apuvälineitä kun niitä onneksi on tarjolla :)
Sairaslomaa oli kuukausi päälle ja töihin palasin vasta kesäkuun puolen välin jälkeen.
Pikkuhiljaa alkoi arki sujumaan. Olin osakuntoustuella, joka minulle myönnettiin 2017 vuoden loppuun.
Toukokuulla 2017 jouduin taas kerran sairaalaan ja silloin olinkin 5 päivää kortisonikuurilla.
 |
| Kanyyli lääkkeen tiputusta varten |
 |
| Rollaattori tuli tutuksi sairaalassa |
Sairaalassa kävelin todella epävarmasti, hitaasti, leveässä haara-asennossa. Fysioterapeutti kehoitti minua kokeilemaan rollaattoria. Se oli minulle kovin suuri kynnys "enhän mä ny mikää vammaanen oo ..."
Kun vain tartuin sarvista, en enää olisi niistä irti päästänyt. Huomasin, että pakko on ottaa vastaan apuvälineitä kun niitä onneksi on tarjolla :)
Sairaslomaa oli kuukausi päälle ja töihin palasin vasta kesäkuun puolen välin jälkeen.
Pikkuhiljaa alkoi arki sujumaan. Olin osakuntoustuella, joka minulle myönnettiin 2017 vuoden loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti